09.6.2016 Yritysesittelyt / ProKaivos / Kaupallinen yhteistyö
Jyväskylän Paviljongissa 23.-24.11. järjestettävät FinnMateria 2016 -messut keräävät koolle kattavan joukon kaivosteollisuuden, metallinjalostuksen, kiviainesteollisuuden ja maarakentamisen alan asiantuntijoita sekä näytteilleasettajina että kävijöinä.
02.5.2016 Yritysesittelyt / ProKaivos / Kaupallinen yhteistyö
SEW-EURODRIVE Oy on käyttötekniikkaan erikoistunut yritys. Tuotevalikoima koostuu vaihdemoottoreista, teollisuusvaihteista, taajuusmuuttajista, servokäytöistä ja hajautetusta käyttöautomaatiosta. Yrityksen pääkonttori, kokoonpanotehdas ja huoltokeskus toimivat Hollolassa. Aluekonttorit sijaitsevat Kotkassa, Tampereella, Vaasassa, Kuopiossa ja Oulussa. Yritys on perustettu Lahteen vuonna 1975.
01.4.2016 Yritysesittelyt / ProKaivos / Kaupallinen yhteistyö
Ympäristö- ja geotekniikan konsultointipalveluihin erikoistunut Golder Associates Oy on toiminut Suomessa vuodesta 1994 palvellen niin paikallisia, kansallisia kuin kansainvälisiäkin asiakkaita. Golder Associates Oy kuuluu kansainväliseen vuonna 1960 perustettuun Golder Associates -konserniin.
01.3.2016 Yritysesittelyt / ProKaivos / Kaupallinen yhteistyö
Kalliolaw Asianajotoimisto Oy:n asiantuntijat osakas, asianajaja Panu Skogström (vas.) ja asianajaja Niklas Vartiainen (oik.) kirjoittivat Getting the Deal Through – Mining 2021 -julkaisuun Suomen kaivoslainsäädäntöä käsittelevän osion.
01.2.2016 Yritysesittelyt / ProKaivos / Kaupallinen yhteistyö
Etteplan Oyj ja Prohoc Oy ovat jo vuosikymmenten ajan olleet luotettuja kumppaneita vaativissa investointiprojekteissa. Suunnittelun, projektihallinnan ja dokumentoinnin ammattilaisina ne ovat vahvistaneet asiakkaidensa projektien toimituskykyä ja tuoneet toimintaan kaivattua joustoa. Nyt Etteplan ja Prohoc ovat tiivistäneet yhteistyötään pystyäkseen tarjoamaan mahdollisimman kattavia ja kilpailukykyisiä palveluita. Asiakkaat saavat näin, halutessaan yhdellä sopimuksella, käyttöönsä alan parhaan osaamisen koko hankkeen ajaksi.
01.1.2016 Yritysesittelyt / ProKaivos / Kaupallinen yhteistyö
KATI Oy on malminetsinnän palveluihin erikoistunut urakointiyhtiö, jonka päätoimialana ovat timanttikairaukset ja niihin liittyvät mittaukset. Punaiset kairauskoneet ovat yhtiön tavaramerkki ja tuttu näky monilla Suomen ja Ruotsin kaivoksilla sekä metsissä.
23.11.2015 Yritysesittelyt / ProKaivos / Kaupallinen yhteistyö
SRK Consulting on vuonna 1974 perustettu asiantuntijayhtiö, joka palvelee asiakkaitaan malminetsinnän ja kaivostoiminnan kaikissa vaiheissa. Yhtiön palveluksessa toimii yli 1500 asiantuntijaa viidessäkymmenessä toimipisteessä, kuuden mantereen alueella. Pohjoismaista kaivosteollisuutta SRK palvelee Suomessa ja Ruotsissa sijaitsevien toimistojen voimin.
22.10.2015 Yritysesittelyt / ProKaivos / Kaupallinen yhteistyö
MFG Components Oy on erikoistunut mekaanisten ja hydraulisten voimansiirtoratkaisujen kehittämiseen, suunnitteluun ja valmistamiseen. Yritys on kehittänyt voimansiirtoratkaisujen ympärille monipuolisen ja asiakkaan kannalta vaivattoman palvelukokonaisuuden.
21.9.2015 Yritysesittelyt / ProKaivos / Kaupallinen yhteistyö
Malminetsinnän palveluja tarjoava rovaniemeläinen Palsatech Oy on kehittänyt malminetsinnän ja kaivostoiminnan tarpeisiin uudenlaisen palvelumallin, joka vähentää toimitiloihin ja laitteisiin tehtävien investointien tarvetta.
ProKaivos / Kaupallinen yhteistyö
ProKaivos esittelee Suomen kaivannaisalalla toimivia ja sitä palvelevia mielenkiintoisia yrityksiä. ProKaivos kertoo yritysten tarinan sekä esittelee osaajat niiden taustalla. ------------------------------------------------------------------Mikäli yrityksesi on kiinnostunut yritysesittelystä, ota yhteyttä ProKaivoksen toimitukseen osoitteeseen info@prokaivos.fi