Sähkön kokonaiskustannus on yksi Suomen kansantalouden merkittävimpiä kilpailutekijöitä, joka vaikuttaa olennaisesti myös kykyymme houkutella investointeja. Siksi Suomessa on muiden maiden tapaan käytössä erilaisia energiaverohelpotuksia. Ns. energiaveroleikkuri on keino tasoittaa suomalaisten vientiyritysten kilpailutilannetta, mutta siitä huolimatta esimerkiksi Ruotsi on teollisuuden kannalta edullisempi sähkönkäyttömaa. Suomella on kirittävää myös palvelujen ja datakeskusten sähköverokohtelussa.
EK on teettänyt selvityksen yritysten sähkönkäytön kustannuksista kymmenessä eri maassa. Selvitys tehtiin vertailemalla viiden erityyppisen sähkönkäyttäjän kustannuksia Pohjoismaissa, Saksassa, Iso-Britanniassa, Hollannissa, Puolassa, Virossa ja USA:ssa. Selvityksen laati Pöyry Management Consulting Oy.
Pöyryn selvitys löytyy täältä: Poyry_SahkoRaportti