Hyviä uutisia kaivoksilta – 6.

22.11.2017, 22:01 - Pekka Suomela

Kultakaivosyhtiö Endomines ottaa uuden suunnan ja kerää osakeannilla lähes 20 miljoonaa euroa kultakaivoksien hankintaan Pohjois-Amerikasta ja kullan etsinnän laajentamiseen Karjalan kultalinjalla. Samalla yhtiön tasetta vahvistetaan rahoitusjärjestelyillä, joissa sijoittajat Kyösti Kakkonen ja Gregory Smith tulevat yhtiön merkittäviksi omistajiksi.

Endomines järjestää merkintäoikeusannin jo käynnissä olevien ja tulevien kasvuhankkeiden rahoittamiseksi, taserakenteen vahvistamiseksi sekä omistuspohjan laajentamiseksi. Annissa yhdellä osakkeella saa merkitä kaksi uutta osaketta 9 Ruotsin kruunun osakekohtaisella merkintämaksulla. Annissa tavoitellaan noin 19,4 miljoonan euron pääoman lisäystä ja se ajoittuu tammikuulle 2018. Tietyt Endominesin nykyiset osakkeenomistajat ovat ilmoittaneet suhtautuvansa myönteisesti antiin ja merkitsevänsä annissa osakkeita vähintään viidellä miljoonalla eurolla. Yhtiön osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena Nasdaq Tukholmassa ja Nasdaq Helsingissä.

Tähän saakka Endominesin operatiivinen toiminta on ollut Suomessa, jossa toimii Pampalon kaivos Karjalan kultalinjalla Ilomantsissa. Nyt yritys laajentaa toimintaansa Pohjois-Amerikkaan ostamalla yhdysvaltalaisen TVL Gold LLC:n, joka omistaa viisi kultaesiintymää Idahon osavaltiossa Yhdysvalloissa.

Lue tiedotteet yhtiön sivustolta.