Toisin kuin Mikkel Näkkäläjärvi väittää (Lapin Kansa 23.9.), Suomessa on jo kaivosvero. Lainsäädäntö tuntee useita vain kaivostoimialaa koskevia, veroluonteisia maksuja. Niitä ei vain nimitetä kaivosveroiksi. Lisäksi kaivosyhtiöitä rasittavat samat yhteisö- ja muut verot kuin muitakin yhtiöitä. Mitään verovapautta kaivosyhtiöillä ei ole.
Suomi on erityisesti malminetsintäyhtiöille, mutta myös kaivostoiminnan harjoittajille kansainvälisessä vertailussa kallis maa ”kaivosverojen” suhteen. Uusi, 2011 voimaan tullut kaivoslaki nosti pakollisia, veroluontoisia maksuja ja ohjasi niitä voimakkaasti maanomistajalle.
Malminetsinnän alussa yhtiöt joutuvat maksamaan tutkimusalueestaan 20 euron vuosittaisen hehtaarikorvauksen maaomistajalle. Summa nousee tutkimusten jatkuessa 50 euroon/hehtaari. Se ylittää keskimääräisen metsähehtaarin tuoton Lapissa. Suurimmilla malminetsijöillä maksut voivat nousta miljooniin euroihin vuodessa. Sillä yhtiö saa vasta luvan etsiä malmia, ellei etsintätyötä rajoita suojelualue-ehdot ja -maksut.
Pelkkä malminetsijöiden halu investoida Suomeen tuottaa Tukesin tietojen mukaan noin 3,5 miljoonaa euroa maanomistajille vuosittain. Lapissa maksut kilahtavat valtion kassaan. Vuosia ja jopa yli sadan miljoonaa euron (jää lähes kokonaan Suomeen) tutkimusten jälkeen etsintätyö voidaan joutua lopettamaan tuloksettomana.
Jos etsintä johtaa louhinnan käynnistymiseen, se tietää uusia kaivosveroja. Maanomistajalle maksetaan edelleen 50 euroa/hehtaari vuosittain. Maanomistajalle aletaan maksaa louhintakorvausta, joka on 0,15 prosenttia vuoden aikana louhitun metallimalmin kaivosmineraalien lasketusta arvosta.
Se voi kuulostaa pieneltä, mutta kyseessä on malmin arvosta laskettava summa, jonka maanomistaja saa riippumatta siitä, pystyykö kaivosyhtiö tekemään voittoa. Lisäksi yhtiö joutuu maksamaan kaivostoiminnan sivutuotteista saadusta hyödystä vuotuisen kiinteistökohtaisen korvauksen. Kaivokselle voidaan myös viranomaispäätöksin määrätä erillisiä maksuja ja vakuuksia maksettaviksi. Rasittaapa kaivostoimintaa myös erityisen korkea sähkövero.
Yhtään uuden kaivoslain mukaan luvitettua uutta kaivosta ei ole avattu, mutta vanhojenkin kaivosten louhintakorvaukset ovat samaa suuruusluokkaa. Kevitsan kaivoksen ilmoittamien todennettujen malmivarojen (81 miljoonaa tonnia) ja metallipitoisuuksien perusteella laskettu pelkkä louhintakorvaus olisi noin 8,5 miljoonaa euroa metallien nykyhinnoilla laskettuna. Tasaisen tuotantotahdin mukaan vuotuinen louhintakorvaus olisi noin puoli miljoonaa euroa 20 vuoden ajan. Todennettujen malmivarojen lisäksi yhtiö ilmoittaa mahdollisiksi lisämalmivaroiksi 76 miljoonaa tonnia.
Jos yhtiö onnistuu louhimaan myös ne, se liki tuplaisi laskennalliset maanomistajakorvaukset. Kittilän Suurikuusikon tapauksessa laskennallinen louhintakorvaus olisi noin 6,8 miljoonaa euroa, jos kaikki malmivarat saadaan ylös.
Koska nykylaki pitää erityisen hyvin huolta maanomistajien eduista, voi spekuloida, millaisia taloudellisia ja oikeudellisia seuraamuksia oli esimerkiksi Natura-ohjelmalla, jonka nojalla valtio hankki silloiseen käypään hintaan yksityismaita suojelun piiriin. Entä jos jokin ohjelmaan hankittu yksityismaa, nyt kaivostoiminnan ulkopuolelle rajattu, pitikin uumenissaan malmiesiintymän? Silloin valtio tuli napanneeksi maanomistajalta ja hänen jälkeläisiltään melkoisen lottovoiton.
Verokertymän ja louhintakorvausten lisäksi kaivostoiminta ylläpitää satoja tulevaisuuteensa uskovia perheitä alueilla, jotka muutoin eivät mitenkään pystyisi tarjoamaan nykyisenkaltaista laadukasta elämää näin suurelle määrälle ihmisiä.
Taitavasti toimien Lapilla olisi käsillä ainutkertainen mahdollisuus muuttaa tulevaisuudenkuvaansa. Mainitut malminetsintä- ja louhintakorvaukset eivät näy suorana verotulona kunnan tai valtion kassassa, vaan maanomistajan tilillä. Valtion ollessa maanomistaja, Metsähallitus kerää malminetsintä – ja louhintakorvaukset ja tulouttaa ne valtiolle, merkintää ”kaivosverosta” ei tästä jää.
Uusi, entisten päälle tuleva kaivosvero merkitsisi toteutuessaan todennäköisesti verotulojen pienentymistä investointien kaikotessa Suomesta. Geologiliitto kysyykin, olisiko mahdollista muuttaa Metsähallituksen keräämien maanomistaja- ja louhintakorvausten tilitysosoitteeksi kunta? Näin erityisesti Lapin ja Itä-Suomen kunnat saisivat merkittävät lisätulot jo malmien etsintävaiheesta ja jo pelkästään vilkas etsintätoimi näkyisi välittömästi kuntalaisten hyvinvoinnissa.
Markku Iljina
Geologiliiton puheenjohtaja