Kaivosteollisuuden tulevaisuuden menestyskertomus

21.9.2015 Pekka Suomela / Kaivosteollisuus ry

Kaivosteollisuudella menee hyvin tai huonosti. Riippuu tarinan kertojasta. Talvivaaran kehyskertomuksen varjossa YLE opetti kansalle, että maamme pinta-alasta on varattu 10 % kaivosteollisuudelle. Todellisuudessa kaivosalueiden pinta-ala on noin 0,2 %. Kumpi tieto jäi elämään? Elokuussa 2014 Mount Polleyn patomurtuma Kanadassa, jossa tapahtui 10 miljoonan kuution vesivuoto ja 4,5 miljoonan määrä rikastehiekkaa, ei ylittänyt uutiskynnystä Suomessa.

Miten tähän on tultu? Kaivosbuumin alkamisesta on nyt yli kymmenen vuotta ja kaivoskertomuksen tilannekuva alkaa vakiintua. Ensin tuli nopea ja voimakas kasvu, sitten resurssinationalismi, kaivosvero sekä kaivosten maineen ahdinko. Nyt kun kehitys on varovaista, suhdannekuva maailmalla heikko, on teollisuudella tilaisuus – ja myös velvoite – miettiä omaa tarinaansa. Mikä on kaivosteollisuuden vastaus yhteiskuntavastuun kysymyksiin. Miten saadaan takaisin suomalaisten hyväksyntä toiminnalle?

Tulevaisuuden menestyskertomuksen voi perustaa kolmeen kohtaan. Kaivostoiminnan syklisyys on niistä ensimmäinen. Kun kehityssuunta kääntyy maailmantaloudessa parempaan, näkyy se heti meilläkin. Eikä pelkästään malminetsinnässä ja kaivoksilla. Koko suomalainen kaivosklusteri on silloin mahdollisuuksien matkalla, kärjessä kaivosteknologia sekä laitevalmistus.

Toinen kohta on se, että maamme metallien jalostus on kilpailukykyinen teollisuudenala. Kaivosteollisuudella on tässä paikka tarjota kotimaiseen teollisuusketjuun lisää aktiivista panosta.

Kolmas kohta lähtee kaivosteollisuudesta itsestään. Kestävän kaivostoiminnan verkosto on hanke, jossa kaivosteollisuudella on paikka ja aika tehdä tekoja ja välittää tietoa suomalaiseen kaivoskeskusteluun. Verkoston myötä on saatu aikaan hyvää keskustelua sidosryhmien kanssa. Hyvää kehitystä voidaan jatkaa konkreettisilla toimilla, vaikkapa ottamalla käyttöön Kaivosvastuujärjestelmä, kaivosteollisuuden oma vastuullisuusstandardi. Lisätietoja löytyy verkoston sivustolta kaivosvastuu.fi

Kestävän kaivostoiminnan verkosto julkaisee Kaivostoiminnan yhteiskuntavastuu 2014 – raporttinsa keskiviikkona 23.9. Kaivosalan ensimmäinen laaja yhteiskuntavastuun raportti käsittelee Suomessa toimivia kaivoksia ja malminetsintähankkeita. Raportti sisältää tietoa esimerkiksi kaivostoiminnan vaikutuksista lähialueisiin, yhtiöiden maksamista yhteisöveroista, kaivosten ympäristöpäästöistä ja niiden mittaamisesta, työturvallisuudesta sekä kaivosten yhteistyöstä sidosryhmien kanssa.

140-sivuinen raportti on paitsi ensimmäinen kokonaisesitys kaivosalan yhteiskuntavastuusta, myös merkittävä yleisesitys kaivosalasta Suomessa.

Kaivosteollisuus ry on aktiivisesti osallistunut raportin koostamiseen, ja mukana on laajat tiedot kaikkiaan 19 yhdistyksen jäsenyrityksen toiminnasta. Jäsenyritykset ovat antaneet tiedot raporttiin vapaaehtoisesti.

« Takaisin viestinnän etusivulle

[ssba]