Työpaikat

Oletko sinä uusi käynnissäpitoinsinöörimme?

Terrafame Oy on vuonna 2015 perustettu suomalainen monimetalliyhtiö, jonka tuotantolaitokset sijaitsevat Sotkamossa. Yhtiön bioliuotusta hyödyntävä tuotantoprosessi on ainutlaatuinen ja sen hiilijalanjälki selvästi perinteisiä nikkelin tuotantoteknologioita matalampi. Terrafame rakentaa parhaillaan yhtä maailman suurimmista akkukemikaalien tuotantolinjoista, jonka myötä yhtiö siirtyy jalostusketjussa eteenpäin metallipuolituotteiden valmistajasta sähköautojen akuissa käytettävien akkukemikaalien tuottajaksi. Vuonna 2019 Terrafamen liikevaihto oli 310 MEUR ja yhtiön teollisuusalueella työskenteli noin 1500 työntekijää, joista kumppaniyritysten osuus oli noin puolet.

Haemme kokenutta mekaniikkataustaista käynnissäpitoinsinööriä akkukemikaalitehtaalle Sotkamoon. Uuttolaitoksen käynnissäpitoinsinöörinä tulet tekemään kunnossapidon päivittäistä työnsuunnittelua, käyttäjäkunnossapidon koordinointia sekä varastonhallintaa omalla alueellasi. Yksittäisiä kehitystehtäviäsi tulevat olemaan mm. ennakkohuoltosuunnitelmien luominen ja käyntivarmuuden parantaminen. Tehtävä on moninainen ja se räätälöidään osaamisen mukaan. Huolehdit turvallisesta työympäristöstä, kustannustehokkaasta toiminnasta ja raportoinnista. Vastaat myös laitosten käytettävyydestä yhdessä kunnossapidon tukitoimien kanssa sekä osallistut siisteyden ja järjestyksen ylläpitoon.

Sinulla on oma-aloitteinen ja vastuullinen ote työntekoon. Odotamme sinulta teknistä koulutusta ja vähintään 5 vuoden vankkaa kokemusta teollisista tuotantoympäristöistä. Tehtävässä katsotaan eduksi aiempi kokemus mekaanisesta kunnossapidosta ja Maximo-järjestelmän käytöstä.

Tarjoamme monipuolisen tehtäväkentän ainutlaatuisen prosessin parissa ja mahdollisuuden päästä kartuttamaan osaamista vastuullisessa tehtävässä. Tule luomaan uraa Euroopan suurimmalla nikkelin tuottajalla!

Jos koet jatkuvan oppimisen ja monipuoliset tehtävät omaksesi, ja haluat osaksi huipputeknologian kehitystä ja liikenteen sähköistävää akkuteollisuutta, niin ota yhteyttä ja hae!

Lisätietoja tehtävästä antaa arkisin käyttöpäällikkö Krista Koistinen, puh. 020 7130 800 (vaihde).

Täytäthän hakemuksesi heti, mutta viimeistään 30.4.2020 osoitteessa www.kykyjentalteenotto.fi > Avoimet työpaikat

Hakemusten käsittely- ja valintaprosessi on käynnissä koko hakuajan.

Takaisin

Rekrytoija: Terrafame Oy

Toimipaikka: Sotkamo

Kotisivut: www.kykyjentalteenotto.fi

Ilmoitus jatetty: 25.3.2020

Haku päättyy: 30.4.2020 klo 24:00

Työ alkaa:

Kategoria: Oulun lääni