Työpaikat

Oletko sinä uusi YMPÄRISTÖASIANTUNTIJAMME?

Terrafame Oy on vuonna 2015 perustettu suomalainen monimetalliyhtiö, jonka tuotantolaitokset sijaitsevat Sotkamossa. Yhtiön bioliuotusta hyödyntävä tuotantoprosessi on ainutlaatuinen ja sen hiilijalanjälki selvästi perinteisiä nikkelin tuotantoteknologioita matalampi. Terrafame rakentaa parhaillaan yhtä maailman suurimmista akkukemikaalien tuotantolinjoista, jonka myötä yhtiö siirtyy jalostusketjussa eteenpäin metallipuolituotteiden valmistajasta sähköautojen akuissa käytettävien akkukemikaalien tuottajaksi. Vuonna 2019 Terrafamen liikevaihto oli 310 MEUR ja yhtiön teollisuusalueella työskenteli noin 1500 työntekijää, joista kumppaniyritysten osuus oli noin puolet.

Haemme EHSQ-osastollemme ympäristötiimiin ympäristöasiantuntijaa. Tehtävässäsi pidät aktiivisesti yhteyttä Terrafamen tuotanto-osastoihin sekä eri asiantuntijatahoihin. Keräät ja työstät itsenäisesti ympäristöasioihin liittyvää aineistoa ja laadit erilaisia selvityksiä, hakemuksia ja raportteja ja osallistut myös viranomaisraportointiin. Työnkuvaan voi kuulua osittain myös maastossa tehtäviä mittauksia ja näytteenottoa. Raportoit tehtävässä ympäristöpäällikölle.

Sinulla on soveltuva korkeakoulutus ja jo jonkin verran kokemusta erilaisista ympäristöalan selvitystöistä ja projektien hallinnasta. Eduksi katsomme erityisesti osaamisen joltakin seuraavista osa-alueista:

  • patoturvallisuus
  • ympäristörakentamisen riippumaton laadunvalvonta
  • prosessi- ja kaivannaisjätteet
  • ympäristöluvitus ja ympäristövalvonta

Etsimme nyt uusia, innokkaita kykyjä rakentamaan kanssamme kestävää maailmaa korkealaatuisten metallituotteiden avulla. Jos koet jatkuvan oppimisen ja monipuoliset tehtävät omaksesi, ja haluat osaksi huipputeknologian kehitystä ja liikenteen sähköistävää akkuteollisuutta, ota yhteyttä ja hae!

Lisätietoja tehtävästä antaa kestävän kehityksen johtaja Veli-Matti Hilla 8.9. alkaen tiistai-iltapäivisin (8.9, 15.9, ja 22.9) klo 15 – 17, p. 020 7130 800 (vaihde).

Täytäthän hakemuksesi viimeistään 30.9.2020 osoitteessa www.kykyjentalteenotto.fi > Avoimet työpaikat. Hakemusten käsittely- ja valintaprosessi on käynnissä koko hakuajan.

Takaisin

Rekrytoija: Terrafame Oy

Toimipaikka: Sotkamo

Kotisivut: www.kykyjentalteenotto.fi

Ilmoitus jatetty: 28.8.2020

Haku päättyy: 30.9.2020 klo 23:59

Työ alkaa:

Kategoria: Oulun lääni