Hajuton, väritön ja näkymätön kaivosteollisuus1.12.2009 Millaistahan tuollainen kaivosteollisuus oikein voisi olla – ainakin sellaiselle tuntuisi olevan melkomoinen tilaus kun seuraa kaivoslain ympärillä pyörivää keskustelua. Mutta mitä oikein on hajuton, väritön ja näkymätön. No – sehän on häkä ja siihen kuolee vahvempikin mies tai nainen. Niin myös nykyaikainen yhteiskunta kuolee jos kaivosteollisuutta ei ole eikä malminetsintää eikä uusien kaivosten avaamista sallita. Kaikki haluavat hyödyn kaivoksista kunhan sitä ei vain juuri minun maalleni olla tuomassa. Malminetsintää on kuitenkin parasta tehdä siellä mistä on todennäköistä löytää malmia ja kaivos tehdään sitten sinne, mistä taloudellisesti kannattava malmi on löytynyt. Nämä yksinkertaiset totuudet tuntuvat unohtuneen monelta suomalaiselta - ”maito tulee kaupasta ” ajattelu yleistyy jatkuvasti. Vanha totuus on kuitenkin edelleen voimassa – jos sitä ei voi kasvattaa on se kaivettava (if you can’t grow it - you must dig it). Kaivosteollisuus on koko yhteiskuntamme perusta - kaikki tavarat valmistetaan joko kaivoksista louhittavista materiaaleista tai niiden avulla. Endominesilla on ollut harvinainen onni päästä rakentamaan Ilomantsiin uutta kaivosta, jolle tuntuu olevan sekä paikallinen etää alueellinen tilaus. Siitä suuri kiitos kaikille hankkeen toteuttamiseen positiivisesti vaikuttaneille. Hanketta ovat tukeneet niin paikalliset ihmiset, viranomaiset, valtio kuin myös tämänkin kirjoitelman julkaiseva ProKaivos-hanke. Tällä hetkellä vanhimmat käsittelyssä makaavat valtaushakemukset viettävät kolmivuotispäiviään. Lapsen pitäisi osata jo kävellä ja puhuakin, mutta valtaushakemukset joutuvat vain vaikenemaan ja pölyttymään viranomaisten pinoissa. Reilu kolme vuotta sitten aloitettu käytäntö moninkertaisine kuulemisineen on ajanut malminetsinnän liki mahdottomaan tilanteeseen. Valtauksista pyydetäään lausuntoja eri ryhmiltä ja henkilöiltä, jotka sitten vastustavat ja valittavat vaikka sillä perusteella, että valtauksen hakija on ”sivistymätön ja ahne” eikä valtaushakemusta siksi tule hyväksyä. Vaikka väite olisikin totta niin ainakaan tämän kirjoittajan mielestä kyseessä ei ole valtauksen este. Kai sivistymättömilläkin pitäisi olla samat oikeudet kuin muilla suomalaisilla. Vanhan kaivoslain tilalle ollaan kuluvan vuoden aikana säätämässä uutta lakia. Jos viisautta ei löydy niin pestään sitten toistemme paitoja ja tuodaan kaikki tavarat ja raaka-aineet ulkomailta – kai se on mahdollista – vai onko? Ihmettelee PS . Onnea Sodankylään ja uudelle Kevitsan kaivokselle – silläkin taitaa olla yleinen hyväksyntä paikkakunnalla. |
Markus Ekberg |






