Tietoa kestävästä kehityksestä nyt myös ProKaivoksella

29.8.2014, 15:40 - Pekka Suomela

ProKaivoksen sivuille avattiin tänään Kestävä kehitys -osio. Sivulla kuvataan kaivostoiminnan vastuullisuutta sekä kestävää kaivostoimintaa. Sivuilla myös esitellään Suomessa käynnissä olevat yhteistyöfoorumit sekä tutkimus- ja kehityshankkeet, joiden tavoitteena on parantaa vastuullisuutta kaivostoiminnan eri osa-alueilla.

Kaivosteollisuus ry valmistelee samalla uutta alasivustoa, jossa luetellaan Suomen kaivokset ja niitä operoivat yhtiöt. Sivustolle kootaan yhtiöiden ilmoittamaa perustietoa kaivoksista. Sivuille myös lisätään yhtiöiden itsensä tarjoamaa lisätietoa vastuullisuudesta, yhteiskuntavastuusta sekä kestävästä kaivostoiminnasta. Julkistus pyritään tekemään syys-lokakuun vaihteessa.

Lisätietoja Pekka Suomelalta