Nyky-yhteiskunta ei pyörisi ilman mineraaleja

5.10.2018, 15:04 - Jenna Stenroos

On vastuutonta mollata Suomessa toimivaa kaivosalaa kokonaisuudessaan. Malmeja ei valitettavasti voida siirtää asumattomille seuduille. Ne ovat siellä, minne Luoja on ne asettanut.

Lehtitietojen mukaan Heinäveden grafiittiaiheeseen on kairattu parikymmentä reikää. Vähänkin asioita ymmärtävä tietää, että kyse on vasta alkuvaiheen tutkimuksista, jotka nekin halutaan nyt pysäyttää. Kaivosyrittäjät toimivat Suomen lainsäädännön antamin valtuuksin ja rajoituksin. Lakien kunnioittaminen ei tosin kaikissa piireissä nykyään näy olevan tapana.

Olivatpa kyseessä ruokailuvälineet, hammastahna tai paperi, älypuhelin tai tablettitietokone, sisältävät ne kaikki mineraalipohjaisia raaka-aineita. Yksin kännykän valmistukseen tarvitaan yli 40:tä metallia. Kukaan ei kiistä sitä tosiasiaa, että kaivamisesta jää aina jälki luontoon. Niin jää jälki myös rautateistä, valtateistä, sähkölinjoista ja mistä tahansa teollisesta toiminnasta. Ympäristön ja erityisesti vesistöjen säilyminen saasteettomina on kaikille suomalaisille ja myös teollisuudelle ykkösasia.

Teiden, rautateiden, katujen, talojen rakentamiseen tarvitaan maa-aineksia. On laskettu, että suomalainen käyttää elämänsä aikana 10 000 kilogrammaa rautaa, 1 500 kiloa alumiinia, 600 kiloa kuparia ja saman verran sinkkiä sekä vuosittain yli 15 tonnia hiekkaa, soraa ja murskeita.

Nyky-yhteiskunta ei pyörisi päivääkään ilman kaivannaislähtöisiä materiaaleja ja tarvikkeita. Metalleja ei voida kasvattaa, mutta niitä voidaan kierrättää lähes rajattomasti. Kierrätys vähentää syntyvää jätettä, säästää energiaa ja luontoa. Tornion teräksen tuotannosta 80 prosenttia perustuu kierrätysromuun.

EU:n taloudellisen kehityksen kannalta on listattu parikymmentä kriittistä raaka-ainetta, joiden kaikkien löytymiseen Suomesta on hyvät mahdollisuudet. Tärkeän ryhmän muodostavat high tech -metallit, joita tarvitaan erityisesti tulevaisuuden energia- ja ympäristöteollisuudessa, aurinkokennoissa, nanoteknologiassa, suprajohteissa, sähkö-autoissa ja tietoliikenteessä.

Vihreä energiakin tarvitsee perusmetalleja. Keski-Norjassa rakennettiin 300 suurta tuulivoimalaa, joista jokaiseen myllyyn tarvittiin 430 tonnia terästä, 36 tonnia kuparia, 2,6 tonnia lyijyä, 1,3 tonnia alumiinia, 400 kiloa nikkeliä, 400 kiloa neodymia ja 80 kiloa dysprosiumia.

Maailmanpankin raportin mukaan Pariisin sopimukseen perustuva ilmastonmuutoksen torjuminen ja maapallon lämpötilan kasvun rajaaminen alle kahteen asteeseen sekä siirtyminen vihreään teknologiaan merkitsisi yli 10-kertaista kasvua koboltin, litiumin, nikkelin, kuparin ja alumiinin kulutuksessa vuoteen 2050 mennessä.

Eurooppa elää edelleen siirtomaa-ajassa ja tuo lähes kaikki tarvitsemansa metallit kolmansista maista. Pääosa niin sanotuista korkean (vihreän) teknologian tarvitsemista metalleista tuodaan nykyisin Kanadasta, Brasiliasta, Chilestä, Kongosta, Ruandasta, Etelä-Afrikasta, Venäjältä, Kiinasta ja Australiasta.

Heinäveden visionäärien mukaan pääosa Suomen kaivoksista pitäisi lakkauttaa ja rajoittaa uusien malmien etsintää. Mistä sitten metallit maamme teollisuudelle ja vihreän teknologian kehittämiselle? Tuskin ne taivaasta putoavat. Vai sanotaanko jälleen kaksinaismoralistien tapaan ”Yes, but not in my backyard” – kyllä, kunhan ei minun takapihallani?

Elias Ekdahl

Eläkeläinen

Alkuperäinen teksti on julkaistu Savon Sanomissa 3.10.2018.