– Arvioimme, että 30–40 työntekijää hakisi koulutukseen. Sata ilmoittautui, henkilöstöpäällikkö Kimmo Hannukainen muistelee kaivosalan ammattitutkinnon aloitusta. Kittilän kaivokselta valmistui vapun alla ensimmäinen 16 tutkinnonsuorittajan ryhmä.
– Kittilän kaivoksella tarvitaan jatkuvasti lisää osaajia, ja heitä saadaan osaamisen kehittämisen kautta, Kittilän kaivoksen henkilöstöpäällikkö Kimmo Hannukainen Agnico Eagle Finlandilta totesi avauspuheessaan.
Hannukainen avasi Kittilän kaivoksella 29. huhtikuuta tilaisuuden, jossa valmistui ensimmäinen ryhmä kaivosalan ammattitutkinnon suorittaneita. Valmistuneita oli ensimmäisessä erässä kaikkiaan 16.
Hannukaisen mukaan yksi syy kovaan opiskeluintoon on se, että monella kaivoksen työntekijällä ei ole alan tutkintoa. Sitä paitsi tutkintoa pystyy hyödyntämään myöhemmin muuallakin.
Suoritukset omassa työssä
Kaivosalan ammattitutkinto suoritetaan työpaikalla, omassa työssä. Sillä, miten ammattitaito on hankittu, ei ole merkitystä. Arviointi tapahtuu kolmikantaperiaatteella näyttötutkintona, jossa jokaisen näytön arvioi kolme arvioijaa: oppilaitoksen, työntekijöiden sekä työnantajan edustaja.
– Koulutuksella Kittilän kaivos pyrkii sitouttamaan työntekijöitään, käyttöinsinööri Matias Suomela sanoo.
Kaivosalan ammattitutkinnot alkoivat vuonna 2006 Nordkalkilta. Nykyiset vaatimukset julkaistiin vuonna 2011, ja niissä on 19 valinnaista osaa, joista oppilaan pitää suorittaa kolme valmistuakseen.
Amiedu on mukana järjestämässä koulutusta yhteistyössä Kittilän kaivoksen kanssa. Koulutusasiantuntija Kari Lavikainen on ollut suunnittelemassa ja toteuttamassa koulutusta. – Oppilaiden valmistuminen on yksi toivottuja hetkiä. Koulutus saadaan päätökseen.
Lavikainen on tyytyväinen hakijamääriin sekä suorituksiin. – 33 henkilöä on jo tehnyt näyttösuorituksia. Arvioijia taas on kaikkiaan 31 henkilöä, hän laskee.
Ammattiliittokin tyytyväinen
Ammattiliittokin on tyytyväinen koulutukseen. – Työnantajat saavat entistä osaavampaa työvoimaa. Näyttötutkinto takaa osaamisen kasvun, kaivosalasta vastaava toimitsija Janne Heinimäki Metalliliitosta sanoo.
Valmistuneet saavat Malmikaivosten työehtosopimuksen mukaisen Ammattitutkintopalkkion 200 € ja tämän lisäksi tutkinnon suorittajalla on mahdollisuus hakea koulutusrahastolta Ammattitutkintostipendiä, joka on nyt määrältään 390 €.
– Olkaa ylpeitä osaamisestanne, toiminnanjohtaja Pekka Suomela Kaivosteollisuus ry:stä totesi. Hänen mukaansa kaivosyhtiöt tarvitsevat entistä enemmän moniosaajia.

Tapio Pulli on tyytyväinen työnantajan kannustukseen opiskelussa. Pulli sai ammattitutkinnon ensimmäisten joukossa.
Palkkiona virallinen ammatti
– Ei ole oikein järkeä olla lähtemättä tähän koulutukseen, porari Tapio Pulli sanoo. – Tästä saa virallisen ammatin oman työn ohella.
Pulli oli yksi tutkintotodistuksensa saaneista. Rovaniemeltä kotoisin oleva, nykyään Sirkassa asuva Pulli on ollut Kittilän kaivoksella töissä kuusi vuotta. Hän suoritti näyttötutkinnon porauksessa ja pulttauksessa, mutta osaa myös rusnausta, rappausta ja panostustakin.
– Koulutus sisälsi kaksi päivää teoriaa, ja se oli ihan riittävästi. Turvallisuus oli painopiste koulutuksessa, Pulli kertoo.
Työnantaja saa kiitosta. – Yhtiö kannustaa, ja kaikki haluavat pääsevät koulutukseen.
Pulleja riittää koulutettavaksi enemmänkin: Kittilän kaivoksella ovat töissä Kari, Markku, Jukka, Mikko ja Juha-Matti, kaikki lähisukua, sekä vielä sukuun tullut Kirsi Saraniemi.
Marko Mannila