Nykyajalle on ominaista mielipiteiden polarisoituminen kahteen ääripäähän ilman, että aitoa ja faktoihin perustuvaa keskustelua käytäisiin laajemmalti. Nykyaikainen viestintä keskustelupalstoineen ja Twitter-tileineen lisää entisestään musta-valkoista, tunnepohjaista “hypetystä”. Antero Peltonen tuo tämän hyvin esille kaivosteollisuutta koskevassa kirjoituksessaan (Pohjolan Sanomat 13.11.), mutta ensimmäisen kappaleen jälkeen hänkin sortuu mielipiteisiin, joissa on faktapohjaista tietoa ainoastaan siteeksi.
Peltonen kritisoi aivan oikein taannoista poliitikkojen ja median luomaa kaivosbuumi-näkemystä, jolla koko maan työllisyysongelmat ratkaistaisiin. Suomen kaivosteollisuudessa on ollut erittäin positiivinen vire 2000-luvun puolivälistä lähtien, mikä on johtanut yli kahden miljardin euron investointeihin ja pariin tuhanteen uuteen työpaikkaan lähinnä Itä- ja Pohjois-Suomessa. Kuitenkaan ei ole realistista odottaa, että uusia kaivoksia avataan vuosittain – vuoden 2012 kaltaista, kolmen uuden kaivoksen avaamisen Suomen ennätystä ei ole näköpiirissä. Silti positiivinen kaivoskehitys jatkuu luonnollisessa mittakaavassa tästä eteenkin päin – uusien kaivoksien avaaminen ja vanhojen sulkeminen aika ajoin kuuluvat normaaliin alan kehitystrendiin.
Investointirahat kaivoksiemme rakentamiseen tulevat ulkomailta, mutta hyödyt jäävät palkkojen, materiaalien, ostopalvelujen ja verojen muodossa valtaosin Suomeen. Tuotannon alkuvuosille on tyypillistä, että viimeiselle riville jäävät eurot sijoitetaan täysimääräisesti malmiesiintymän lisätutkimuksiin ja kaivoksen prosessien parantamiseen – tuokin raha jää Suomeen. Omistajille palautuu rahaa vasta vuosien jälkeen, tätä ennen taloudellinen riski kyseisestä pitkän tähtäimen sijoituksesta on yksinomaan hankkeeseen sijoittaneilla.
Ulkomaisesta pääomasta huolimatta kaivoksiamme operoivat suomalaiset osakeyhtiöt, suomalaisen lainsäädännön puitteissa ja suomalaisen virkamieskoneiston valvomana. Tähän kuuluvat myös jo nykyisten lakien määräämät vakuudet kaivosalueen ennallistamiseksi malmien ehtyessä sekä myös mahdollisesti toiminnan loppuessa äkillisesti. En usko Peltosen väitettä siitä, että Ruotsissa toimittaisiin yhtään eri periaatteella.
Yhtenäistä Ruotsin kaivosteollisuuden kanssa on myös siinä, että molemmissa maissa on lukuisia kaivoksia, jotka vuosikymmenestä toiseen, ympäristöstään huolehtien ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa hyvässä yhteistyössä toimivat kannattavasti. Sillä ei ole merkitystä onko omistajana kansainvälisiä tahoja tai onko mukana valtion rahaa.
Suomessa on tuotannossa tänäänkin noin 50 kaivosta, joiden joukossa oma työmaani, Kemin kaivos on 45:n tuotantovuoden jälkeen kolmanneksi pisimpään toiminut. Kaikki nämä vuodet olemme tuoneet työtä ja toimeentuloa lähiympäristöömme luomalla yli 300 suoraa kaivostyöpaikkaa Kemiin ja reilusti yli 2000 jatkojalostustyöpaikkaa Tornioon välillisistä vaikutuksista puhumattakaan. Suunnitelmamme on jatkaa samalla linjalla vuosikymmeniä ellei vuosisatoja eteenpäin. Suurinpana riskinä näen populismiin, ideologisiin lähtökohtiin ja puutteellisiin lähtötietoihin pohjautuvan poliittisen päätöksenteon, jolla tälle hienolle alalle mahdollisesti säädetään uusia rajoitteita ja maksuja – ne ovat kaikki pois tulevaisuuden työpaikoista, veroista ja muista yhteiskuntavastuistamme, koska ne lyhentäisivät kaikkien kaivosten toiminta-aikaa alempipitoisten malmien jäädessä hyödyntämättä. Vieläkin dramaattisempi vaikutus lisärasitteilla olisi malminetsintään ja uusien kaivosten avaamiskynnykseen.
Kritisoin kirjoitukseni alussa pelkästään tunnepohjaista lähestymistä argumentoinnissa. Samalla havaitsen itsessäni sen positiivisen tunteen, jonka liitän myös faktapohjaiseen analysointiini kaivosteollisuudesta. Me alalla toimivat olemme aidosti ylpeitä kaivosklusterista Suomessa ja vallankin omista työmaistamme eri puolilla Itä- ja Pohjois-Suomea – jokainen kaivos on erilainen, jokainen kaivos on tärkeä!
Antti Pihko
Kaivoksen johtaja
Outokumpu Chrome Oy
Kemin kaivos